Borneo - viidakkoa ja sukellusta

31.7.2015

Vietnamista lähdin reiluksi viikoksi seikkailemaan Malesian Borneo-saarella, ohjelmassa oli viidakkoretki ja sukellusta. Aikataulu oli tiukka, koska meillä oli Julian kanssa varattu villa Balilta elokuussa, joten oli pakko palata sinne. Lisäksi halusin vielä poiketa Bruneissa, tuossa pienessä oudossa rikkaassa öljyvaltiossa. Lensin Kuala Lumpurin kautta Borneoon Air Asialla. Tämä lentoyhtiö tuli kyllä tutuksi puolen vuoden aikana, taisin lentää melkein toistakymmentä kertaa. Aijai vähän pieni pisto sydämessä hiilijalanjäljen kasvattamisesta.

Aloitin reissun Kota Kinabalusta, joka Sabahin osavaltion pääkaupunki. Muutaman yön olin KK:ssa ennen kuin otin bussin alle ja köröttelin 6 tuntia kohti viidakkoa. Olin varannut retken etukäteen Uncle Tan's-nimisen järjestäjän kautta. Menin bussiasemalle aamusta ilman etukäteisvarauksia ja kuinka ollakaan kaikki bussit oli täynnä, seuraava menisi vasta tyyliin 5 tunnin päästä. Ei auttanut kuin iskeä rinkka maahan ja jäädä odottelemaan. Yhtäkkiä kuitenkin bussikuski tuli kysymään mihin olin menossa, selitin Uncle Tansin ja sijainnin. Ilmeisesti joku oli jättänyt tulematta ja sainkin paikan. Jes!

Bussimatka oli aika kamala, satuin istumaan nimittäin bussin etuosassa ja välillä oli pakko sulkea silmät. Ajeltiin kapeita vuoristoteitä hurjaa vauhtia ja kuski teki aivan käsittämättömiä ohituksia. Hengissä kuitenkin selvittiin. Vähän jännitti, kun oli pilkkopimeää jo, kun oltiin perillä ja kuski jätti minut tienposkeen. Oltiin kuulemma lähellä paikkaa mihin olin menossa. Onneksi oli otsalamppu ja toisestakin bussista jäi pari muuta länkkäriä. Pienen kävelymatkan päästä vihdoin löytyi ekan yön paikka. Ohjelmassa oli siis yksi yö ensin hostellissa ja vierailu Orankien kuntoutuskeskuksessa. Ja sen jälkeen lähdettiin viidakkoon, jossa oltiin 2 yötä. Orankikeskus oli ihan kiva, nähtiin orankeja ruokintapaikalla, mutta ei päästy puistossa enempää liikkumaan, koska viereisestä karhutarhasta oli karannut juuri yksi Malajinkarhu (Sun Bear), joka oli edelleen vapaalla jalalla. Niillä on sellainen yksi iso kynsi ja yhdellä huitaisulla se olisi voinut viiltää koko ihmisen auki. Ei olisi ollut kiva törmätä siihen ei. Samalla tutustuin muihin viidakkoon lähtijöihin, neljä hollantilaista, yksi ruotsalainen, kaksi brittiä ja minä. polku (1 of 1) oranki (1 of 1) oranki2 ruokinta Pakattiin siis kamat mukaan, osa tuli takaisin vielä hostellille ja jätti kamoja sinne, mutta itse olin jatkamassa matkaa kohti Sempornaa, joten kaikki mukaan viidakkoon. Ensin mentiin pikkubussilla jonkin matkaa, ostettiin matkalla sadeviittaa, taskulamppua yms. tarvikkeita ja sitten vaihdettiin veneeseen, joka kiemurteli pari tuntia pitkin ruskeaa jokea. Matkalla jo bongattiin alligaattoreita ja apinoita. apinatrannalla apinatrannalla2 veneellä1 viidakkoa1 Itse viidakkoleiri oli keskellä viidakkoa joen rannalla. Ei sähköä, ulkovessat,peseytyminen jokivedellä ämpäreistä, mökeissä ei ovia tai ikkunoita. Ainoastaan patjat lattialla ja hyönteisverkot ympärillä. Tuli vähän mieleen suomen sähköttömät kesämökit ulkohuusseineen. Oli kyllä aika mieletön kokemus vaikka hollantilaiset sanoi, että Amazonin viidakko on sata kertaa huikeampi ja autenttisempi. No ehkä joskus vielä sinne. Tehtiin safareja päivällä sekä yöllä ja veneellä, että kävellen. Nähtiin pikkuapinoita, lintuja, käärmeitä, tarantella ja nenäapinoita. Harmitti, kun annoin puolirikkinäisen teleobjektiivin Sannan mukaan suomeen, jäi suurin osa eläinkuvista aika pikkutuherruksiksi. Yöaikaan taskulamppuihin osui vedestä oransseja kiiluvia alligaattoreiden silmiä. Orankeja ei valitettavasti tullut vastaan, mutta pesiä puissa nähtiin. Päiväohjelmat alkoi aina kuudelta aamulla, ruokailut oli järjestetty pitkin päivää. Sitten vaan chillailtiin, pelattiin korttia, kuunneltiin paikallisten tyyppien, jotka oli töissä campilla, kitarointia ja yhtenä iltana jopa juotiin vähän bisseä. Maistatin jopa Sannan tuoman salmarin jämät hollantilaisille. Ja päivän kohokohta campin työntekijöille oli (kaikki miehiä) fudismatsi turisteja vastaan. Viidakon yöt oli jännimpiä, pilkkopimeää, tähtitaivas ja tuhansia eläinten ääniä. Yhdeltä yösafarilta palatessa tajusin, kuinka onnekas olin, kun koin kaikkia näitä juttuja. viidakkoa3 viidakkoa6 viidakkoa5 riippukeinu joki ryhmäkuva apinat ryhmäkuva2 nenäapinapuussa yöviidakossa Viidakkoretki päättyi ja hyvästelin mielettömät tyypit ja jatkoin pikkubussilla matkaa kohti etelää. Pariin otteeseen vaihdoin matkalla kyytiä ja taisi taas mennä sellaiset 6 tuntia. Minä ja paikalliset! Yhdessä vaiheessa oltiin pysähdyksissä varmaan tunti, odoteltiin lisää kyytiläisiä ja harmaahapsinen kuski torkkui takapenkillä. Sitä ennen hän oli jo tunnustanut rakkautta minua kohtaan. Nice!

Olin kuullut Sempornasta ja sen seuduista vähän ristiriitaista tietoa. Hiljattain filippiiniläiset terroristi merirosvot olivat tappaneet turisteja ja luin varoituksia ettei seudulle kannattaisi mennä. Kuitenkin KK:ssa hostellissa tapasin paljon tyyppejä, jotka oli ollut siellä eikä mitään erikoista näkynyt tai tapahtunut. Otin siis riskin ja lähdin. Ekan yön olin sukelluskoulun hostellissa Sempornassa ja oli ihana päästä suihkuun, kolme päivää viidakossa ruskealla jokivedelle pestyäni olo oli aika haisuli ja likainen.

Seuraavana aamuna vene lähti kohti Mabulin saarta, jossa olisin seuraavan yön ja josta tehtiin sukellusretket. Olisin halunnut mennä Sipadanin saarelle sukeltamaan, mutta sinne ei noin vaan päässyt. Sukelluslupia on rajattu määrä päivässä ja hintakin oli aika korkea. Saari on suljettu yli 10 vuotta sitten turisteilta ja on suojeltu. Olisi siis pitänyt hyvissä ajoin jonotella lupa. No perus sukelluksetkin oli kyllä tosi jees ja tapasin taas kivoja tyyppejä, joiden kanssa jaettiin reissutarinoita. Löysin jopa sielunsiskon, sveitsiläisen Astridin, jonka kanssa käytiin syvällisiä keskusteluja elämästä. Yllättävän samankaltaisia elämäntilanteita ja ajatuksia. Olisin jäänyt mielellään vielä sukeltamaan pidemmäksi aikaa, mutta olin jo varannut yöbussin takaisin Kota Kinabaluun ja Bruneikin odotti.
mabul korallia kala kilpikonnaui kilpikonna pilkkukala anskujaastrid neonkalat kilppari eel
Paluu tapahtui tällä kertaa siis yöbussilla, joka oli aika paljon myöhässä, mutta kiri matkan niin, että oltiin jo aamuviiden jälkeen takaisin KK:ssa. En oikein saanut nukuttua bussissa, koska ilmastointi oli täysillä ja istuin taas edessä. Ei siinä muuten mitään, mutta kuski kuunteli täysillä musiikkia. Käytän aina korvatulppia, mutta musa tuli jopa niiden läpi. Taisin huomauttaa asiasta muutaman kerran heh. Bussiasemalta otin kyydin keskustaan ja käppäilin satamaan ostamaan lauttalippua Bruneihin, josta lisää seuraavassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti